Ison tilan sisustamisessa parhaalta ratkaisulta saattaa ensikädeltä tuntua yksi iso matto. Kätevämmäksi ja ehkä tyylikkäämmäksikin vaihtoehdoksi voi kuitenkin osoittautua kaksi mattoa vierekkäin. Riippuen tilan koosta, yhden ison maton koko voi kasvaa hyvinkin suureksi, jolloin se vaikeuttaa maton käsittelemistä. Ison tilan yhtenäinen matto tulee materiaalista riippumatta hyvin painavaksi, jolloin sen tuulettaminen sekä peseminen voi olla vaikeaa. Näin ollen onkin ehkä parempi valita kaksi mattoa vierekkäin.
Kaksi mattoa vierekkäin on tyylikäs ja kätevä sisustusratkaisu varsinkin isoihin tiloihin. Myös pienemmissä tiloissa kaksi pienempää mattoa vierekkäin voi olla toimiva ja kaunis ratkaisu. Ostamalla kaksi samanlaista mattoa ne osuvat saumakohdista myös yhteneväisiksi lattialla. Tilasta ja tilan käyttötarkoituksesta riippuen kannattaa miettiä myös vaihtoehtoa, jossa yhdistää kaksi eri väristä, mutta saman materiaalin mattoa yhteen.
Karvalankamatoissa sekä pidempinukkaisissa matoissa saumakohta jää useimmiten hyvin peittoon. Matalanukkaisissa matoissa sekä itämaisissa matoissa, saumakohta voi olla näkyvämpi. Mattojen alle kannattaa lisäksi hankkia kuminen suoja, joka estää mattojen liikkumisen ja pitää matot paremmin paikoillaan yhtenäisenä kokonaisuutena.
Matot voi halutessaan asetella myös hieman etäälle toisistaan, jolloin aikaan saadaan eri tavalla tyylikäs ratkaisu. Omaperäistä sisustyyliä voi luoda myös yhdistelemällä keskenään erikokoisia ja erityylisiä mattoja.
Kodin sisustuksen ilmettä voi helposti muuttaa vaihtamalla mattoja. Kun tilassa on kaksi mattoa, saa muutosta helposti ja edullisesti aikaan jo yhtä mattoa vaihtamalla.
Mattoa vaihtaessa kannattaa miettiä, minkälaiset värit ja kuviot mahdollisesti sopivat yhteen. Helpoimmat vaihdettavat ovat yksiväriset matot, jolloin värejä on helppo yhdistellä. Kuviollisten mattojen kanssa harmonisen kokonaisuuden luominen voi olla hankalampaa.
Myös tilalla, johon matto tulee, on vaikutusta. Mikäli huonekalut on tilassa aseteltu seinien vierelle, luo iso matto tilasta yhtenäisen. Isoissa tiloissa matto kannattaa valita niin, että se yltää kaikkien huonekalujen alle. Tässäkin kaksi erillistä mattoa on hyvä vaihtoehto, koska kahden erillisen maton asettelu tilaan on helpompaa kuin yhden ison. Matot voivat olla tarvittaessa myös keskenään erikokoiset, jolloin ne sopivat paremmin käytettävissä olevaan tilaan.
Kahden maton puhdistaminen on monin verroin helpompaa kuin yhden ison. Erillisten mattojen tuulettumaan nostaminen on helpompaa, jolloin tuulettaminen tulee tehtyä myös useammin.
Lähes kaikki materiaalit kestävät myös kuivapesun mikä kannattaa matoille suorittaa säännöllisesti. Näin matot pysyvät raikkaina eivätkä ne tarvitse välttämättä märkäpesua. Mattojen ollessa kooltaan pienempiä, käy kuitenkin märkäpesukin helpommin ja nopeammin.